24.4.2024 Sauvakävelykerho
Sauvakävelykerhon 23 senioria kokoontui lounastamaan Kulinaariin, jo tuttuun kahvittelupaikaan, juhlistamaan viimeistä kevään varsinaista Sauvakävelykerhon tapaamista.
Erkki V kertoi sauvakävelyn alkaneen samana päivänä, 24.4.2007, eli 17 vuotta sitten. Kunnioitettava taival takana ja jarkuu edelleen. Ohessa myös Erkin esittämä laulu, minkä hänen vaimonsa Birgitta teki ensimmäiseen tapahtumaan kesäteatterin katsomossa v.2008, missä tuolloin vietettiin kevään lopettajaisia.
Tilaisuudessa arvottiin myös Erkin leipoma makoisa kakku, jonka Pirkko voitti kotiinviemisiksi.
Valtakunnallinen Seniorikävely 8.5.2024 ja Kurittomat jatkaa kävelyjä entiseen tapaan. er